Lippan

Lipurta Fra Hreppholum, kotoisammin Lippan on 18-vuotias islanninhevostamma. Väritykseltään Lippan on punaruunikko ja luonteeltaan rauhallinen ja helppo hoidettava. Lippanin hankimme helmikuun alussa.

Kuka vie

Lippan on hoidettaessa varsin helppohoitoinen tamma, joka suhtautuu lapsiin ja hoitotoimenpiteisiin uteliaan rauhallisesti. Ratsastus onkin ollut sitten vähän jo toinen juttu. Eihän Lippan vaikea ratsastettava ole, eriasia onkin saada Lippan liikkeelle, ainakin alkupäivinä. Lippan osoittautui varsin haluttomaksi ratsastettavaksi kentällä, mutta pikkuhiljaa olemme päässeet Lippanin kanssa yhteisymmärykseen kuka vie. Lippan kun oli alussa sitä mieltä, että se vie jos vain huvittaa. Käyntiin sen sai, mutta alkupäivinä sekin vaati innostamista. Kun päästiin jo siihen vaiheeseen, että käynti sujui mukavasti, raviin lähtö olikin työn takana. Ja jos halusit raviin - tämä päti maastolenkillä - oli Lippanille mieluista lähteä tekemään mutkia viedäkseen ratsastajan huomion pääasiasta eli raviinlähdöstä. Tähänkin meni aikaa, kun opimme Lippanin kanssa sen, että raviinkehotusta on noudatettava - sekin viiveellä.

Ei mikä tahanssa issikka

Lippan on kuitenkin mukava issikka ja tätä nykyä olemme jo melko lailla edistyneet ratsastuksen alkeissa. Raviin lähdetään ihan mukavasti - kentälläkin. Toki päivät eivät aina ole samanlaisia. Ja liinassa juoksutus on välillä molemmille mieluista ja tämän jälkeen on mukava muutama kierros mennä ilman satulaa. Parasta toki olisi Lippanin näkökulmasta miellyttävä heinäkasa, jota mieluusti saisi rouskutella. Onneksi emme kuitenkaan vaivaa Lippania joka päivä vaan se saa viettää hevosmaisia päiviä ilman ratsastuksen velvoitetta. Tutustumisemme on vielä alkuvaiheessa ja omakin taito kehittymässä pikkuhiljaa Lippanin myötä. Hevosharrastus kun on omalta kohdalta ollut reilun parinkymmenen vuoden tauolla.

Ruoho on aidan toisella puolella vihreämpää

Lippan saa laiduntaa isossa tarhassa, mikä on todella hyvä. Sillä on tilaa liikkua ja omat laidunkaverit ovat seurana. Lippan on laumansa ehdoton pomo ja sitä se pyrkii myös noudattamaan kanssamme. Pikkuhiljaa olen opetellut Lippanin kanssa kuka määrää, vaikkakin välillä tulee uusia yllätyksiä vastaan. Kuten se, että ruoho on laitumen ulkopuolella vihreämpää. Hakiessani Lippanin pois laitumelta kentälle, on ensitöikseen saatava Lippan riimuun ja vietävä aitauksesta pois. Lippan pelkää sähköaitaa ja mikäli tuulee kovin, huomaan kuinka pelokas Lippan on pelätessään sähköaidan naksumista. Välillä on syytä pysähtyä rauhoittumaan ja minun on tietenkin motivoitava Lippania kohti suurta uhkaa; pelottavaa nauhaporttia.

Kun vihdoinkin olemme päässeet tuon portin läpi Lippanin pelonsekaisen hengityksen tasaantuessa, on aika suunnata kentälle. Kun olemme päässeet Lippanin kanssa edistymään siinä, ettei se saa viedä heinäkasalle, huomaan kuinka vajaa 450 kiloinen issikka vetää minua vihreille ruohotupsuille sellaisella vauhdilla, että minulla on riimun päässä kiltisti vain seurattava ja tätä voimaansa tehostaakseen se kääntää takaosaansa niin, että minun on vain pysyttävä mukana. Ja millä vauhdilla se tyttö pistää poskeensa vihreätä ruohoa, on pidettävä kiirettä, eihän sitä tiedä, miten pitkään sitä saa nauttia. Voi vain kuvitella, miten ahmivan issikan saa vihreästä "heinätaivaasta". On vain hyvin koomista ja naurettavaa nähdä, miten omaa määräysvaltaani  tehostaakseni, pompin kahdella jalalla ja komennan -> mitään reagointia ei näy. Lippan vain vetää hieman vihreämmille ruohotupsuille. Ei auta kuin repiä muutama voikukan lehti ja sillä houkutella Lippania kohti kentällä odottavaa rasitusta. Närkästyneenä se nostaa päätään ja tilaisuutta hyväksi käyttäen saan sen vihdoinkin haluamaani suuntaan.

Kuntokuuri

Lippanilla on kaksi lasta, joista kumpainenkin asuu tallilla. Toinen on Katla, joka kuuluu samaan laumaan. Toinen on Benjamin (?), joka asuu toisen orin seurana. Olen tullut siihen tulokseen, ettei minusta ainakaan olisi orihevosten omistajaksi, sen verran vauhdikasta on kahden orin elo. Välillä niiden meno on sangen riehakasta, mikä kuuluu hevosten normaaliin kanssakäymiseen. Lippan on saanut viettää varsin rauhallista laidunelämää ja sen kanssa ei ole paljon ratsastettu. Tästä johtuen sen kunto ei ole ollut kovin hyvä, mutta tämän kolmen kuukauden aikana olemme pyrkineet nostamaan Lippanin kuntoa ratsastamalla tai juoksuttamalla.

Kentällä Lippan ei kovin herkästi lähde reippaampaan menoon, mutta alkuaikoihin verrattuna selvää edistymistä on tullut. Ja toki neiti on hoikistunut, mutta siro se ei nykyään ole.