Milloin tallille?

Tallilla aika kuluu siivillä ja tuolloin on mahdollista irrottautua työpäivän / -viikon kiireistä. Milloin siis tallille, se riippuu työajoista ja siitä, millä kokoonpanolla tallille mennään. Lapset ovat vähitellen näin kevään / kesän kynnyksellä mieluiten kavereiden kanssa, mikä tosiaan omalta kannaltani on se mieluisa vaihtoehto. Jää ratsastusvuorien jakaminen sekä keskinäisten riitojen selvittely pois.

Yritän päästä tallille vähintään 3 x viikossa, mieluimmin useammin, mutta välillä kerrat jäävät tuohon kolmeen. Välillä käymme maastoilemassa, kuten lauantainakin. Maastoretki meni oikein hyvin, edellisestä kerrasta olikin pitkä aika, sillä tuolloin Lippan tuntui koettelevan enemmän kuin tarpeeksi ja sen päättäiväisyys sekä itsepintaisuus vei ns. voiton, mikä ei tosin ole suotavaa, mutta tuolloin ajattelin, että turvallisuuden kannalta on parempi kääntää turpa kohti tallia.

Sää oli tuolloin viileä, mutta muuten ihan ratsastuskelpoinen. Lippan ei vain tuntunut olevan erityisen innoissaan maastolenkistä, mistä se pitää enemmän kuin kentällä menemisestä. Tuolloin vastaantulevan auton kohdalla Lippan pysähtyi ja yrityksistä sekä pyynnöistäni huolimatta se ei lähtenyt liikkeelle. Raipallakin yritin, mutta jääräpää se oli. Tilanne oli epämiellyttävä ja auto hidasti vauhtiaan. Lippankin alkoi sivusuunnassa siirtyä tielle, mikä sai ennestään tilanteen kannaltani jännittäväksi. Etäisyys autoon oli ikävän pieni, sillä ajattelin Lippanin tekevän jotain odottamatonta ja tiukensin ohjia. Onneksi selvisin säikähdyksellä. Selvästikin Lippan koetteli ja jatkoimme matkaamme, kunnes seuraavan peltoaukean kohdalla Lippan vei jo vasemmalle ja kieltäytyi jatkamasta matkaa. Kääntämisyrityksistä huolimatta se alkoi peruttaa, raippaa se ei totellut vaan riuhtoi päätään. Päätin, että parempi on mennä tallille takaisin ja tällöin Lippan sai vauhtia, minun oli pidettävä ohjia tiukalla, jotta sain sen pysymään hallinnassa. Tallille päästyämme, menin Lippanin kanssa kentälle. En halunnut kuitenkaan jättää ratsastusta väliin, sillä halusin osoittaa Lippanille, ettei se suinkaan ihan niin helpolla pääse.

Tämän johdosta ratsastelin kentällä, jotta saisin taas Lippaniin yhteisymmärrystä siitä, miten mennään. En halunnut tehdä maastolenkkejä, jotta vastaava tilanne ei toistuisi ja näin hevonen pääsisi oikuttelemaan toistamiseen. Vihdoinkin lauantaina päätin lähteä maastoon ja retki menikin oikein mielyttävästi. Huomasin, että Lippan hieman yritti kokeilla, mutta olin valpas ja matka onnistui kaikin puolin mukavasti. Joten tämänkertainen maastolenkki oli onnistunut ja siitä ei jäänyt minulle eikä Lippanille ikävää muistoa. 

Uutena omistajana uuden hevosen kanssa on yllättäviä tilanteita, joihin ei aina osaa varautua. Toki kokemuksesta ja taidosta olisi etua ja pitkän tauon jälkeen sitä on ikäänkuin aloittelija hevosen kanssa. Toisaalta on hienoa nähdä, miten pikkuhiljaa alkaa oppimaan tuntemaan hevosta ja sen käyttäytymistä. Näin ollen osaa varautua jo Lippanin kokeiluihin etukäteen.