Lippanin kanssa olemme olleet jo kahdella eri islanninratsastusopettajalla. Lauantaina tallilla oli opettamassa Leena Visuri ja täytyy myöntää, että hän osaa opettaa. On myönteinen ja kannustava sekä antaa ohjeet ymmärrettävästi. Tunnista jäi hyvin myönteinen kuva ja Niinakin oppi menemään Lippanilla tölttiä. Oli mukava huomata, miten Niina oli iloinen ratsastustunnistaan.

Toisella tunnilla menin Lippanin kanssa ja olin oikein tyytyväinen omaan suoritukseeni. Lippanhan tekee kyllä jos ratsastaja osaa pyytää ja jos ratsastaja ei ole valveilla tai vaadi, niin Lippan osaa kyllä laistaa ja mennä vähemmällä jos mahdollisuus siihen on.

Olemme menneet Lippanin kanssa perusharjoituksia, pysähdyksiä, voltteja, temponvaihtoa, käynnistä tölttiin jne. Olemme edistyneet tai minä olen edistynyt antamissani avuissa niin, että Lippan niitä myös noudattaa. Lippanille vaihdettiin kuolaimet hieman lyhyempiin ja kapeampiin sekä suitsia kiristettiin huomattavasti, mistä on ollut apua.

Näin siis Lippanin kanssa. :=)

Viikko vierähtää niin nopeasti ja nyt mennään jo maantaissa. En siis ole käynyt viikkoon tallilla. Lauantaina olin näyttelyssä ja tarkoitus tosin oli mennä perjantaina, mutta näyttelyyn valmistautuminen vei oman aikansa. Sunnuntaina kun aikomus oli lähteä, satoikin koko loppupäivän.

Maanantaisin käyn siis heti aamusta ja meninkin tallille. Lippan oli jo viety tarhaan ja mietinkin, miten harmissaan se on kun se heti haetaan takaisin. Ihan mielellään se tulikin luokseni ja oli selvästikin tyytyväinen nähdessään minut. Valmistelin Lippanin ratsastusta varten ja puhdistin sen ensin ja rasvasin hyvin, etenkin vatsan alaosa nisän uurteista on syytä puhdistaa hyvin. Lippan kutiaa sieltä ja huomaan, että sitä helpottaa pesu ja rasvaaminen.

Kentällä menimme tämänkin päivän, siellä oli puomit maassa valmiina sekä pylväitä, jolloin voimme tehdä pujottelua sekä kaksi tynnyriä, joiden ympäri pääsee kahdeksikkoa. Lippan meni oikein hyvin, mutta ravissa se on jäykempi. Tosin tuo pujottelu tekee Lippanille hyvää, sillä saadaan hieman joustavuutta kumpaisellekin puolelle ja jäykkyyttä vähennettyä. Ravasimme muutaman kierroksen pysähtymättä kumpaankiin suuntaan. Lippan menikin oikein hyvin eikä se paljon hionnut, vaikka näin ounastelinkin. Loppukäynnit ja Lippan oli tyytyväinen päästessään jo ratsastuksesta pois. Kaiken kaikkiaan olin oikein tyytyväinen meidän yhteiseen ratsastukseen. Yritän seuraavankin kerran laittaa Lippanille hieman virikkeitä tylsän kenttäratsastuksen sijaan, näin meillä molemmilla on mielenkiintoista puuhaa ja Lippankin on kuuliainen käskyille.

Lippan on tyyni ja rauhallinen hevonen, mikäli päivät kuluvat leppoisasti tarhassa heinää rouskutellessa. Vähitellen olen huomannut, että tämän kuluvan vuoden aikana olemme Lippanin kanssa tutustuneet ja huomaan sen, että Lippan pitää jo minusta. Onko siis hevosen ja ihmisen ystävyys / toveruus rinnastettavissa muihin lemmikeihin esim. koiraan? Ei ainakaan minusta. Hevosen kanssa ystävystyminen on ihan jotain muuta kuin oma koira tai kissa. Kun on kyse kuitenkin niin isosta eläimestä kuin hevonen, on normaalia hiukan aristellakin - ainakin aluksi, mikäli hevonen ei ole entuudestaan tuttu. Kun on saavuttanut hevosen luottamuksen puolin ja toisin, on tunne hyvin syvää, sitä on ehkä vaikea sanoin tarkoin määritellä ja jokainen hevosen omistaja suhtautuu omaan heppaansa omalla tavallaan.

Aluksi olin Lippanin kanssa hieman peloissani ja tämänhän hevonen aistii. Pikkuhiljaa oppiessani tuntemaan Lippania paremmin, osaan jo hallita sitä selvästikin paremmin ja näen, että se kuuntelee ja tottelee minua - poikkeuksena heinätupsu, joka saa sen unohtamaan kieltoni. Kuitenkin se on paheista pienin ja sallinkin sen välillä nyhtää oman herkkupalansa, poikkeuksena tarhasta hakemiset, jolloin sen on saatava selkeä lupa erikseen, mikäli sillä on oikeus rouskuttaa muutama rehevä heinätupsu. Mikäli näitä rajoja ei ole, Lippan osaa kyllä viedä taluttajan narun päässä sinne, minne se tahtoo. Tämäkin on koettu, mutta pikkuhiljaa olen napakasti sitä kieltänyt. Mielenkiintoista, miten tämänkinkokoinen eläin noudattaa annettuja kieltoja.

Mitä onkaan hevosen ja ihmisen välinen kumppanuus. Minusta se on syvää tunnetta, joka on erilaista kuitenkin kuin ihmisten välinen ystävyys tai muiden lemmikkien. Tunteeseen liittyy paljon luottamuksen kautta tullutta arvostusta omaa hevostaan kohtaan ja samalla kiitosta siitä, että olemme päässeet yhdessä tuntemaan toisemme niin hyvin, että luottamuksen kautta haluamme tehdä parhaamme toistemme kanssa. Tämän huomaa myös ratsastutuokioissa, varsinkin nykyään. Aiemmin kun Lippan halusi kokeilla kuka se viekään, mutta tätä nykyä se menee niin nätisti ikäänkuin vain halutakseen tehdä ratsastajan mielen mukaan ja tuottaa mielihyvää sekä onnistumisen tunnetta puolin ja toisin.

Jos toistemme näkemisen välillä on kulunut viikko, on jälleennäkeminen ihastuttavaa ja on mukavaa vain päästä rapsuttelemaan korvan takaa ja antaa oman hevosen tuntea, kuinka tärkeä se onkaan ja miten lämpimiä tunteita sitä kohtaan tunnen. Lippan on hyvin poikkeuksellinen hevonen, siinä on lempeyttä ja hyvää tahtoa, mutta sisällä asuu iso jääräpää, joka välillä tulee esille.

 

Niina ratsastamassa Lippanilla.

Lippanille kävin hakemassa tänä aamuna uuden ihottumaloimen sekä pääsuojan. Aiempi kun alkaa olemaan korjauskunnossa, on nykyinen selkeästi laadultaan kestävämpi. Nyt sitten on kaksi ihottumaloimea, josta toinen saa olla varaloimena ja vaihtoloimena tarvittaessa. Kyllähän vain hintaa tulee yhdenkin hevosen tarvikkeisiin. Lippanin ihottuma on hyvin hallinnassa ja jos ei tiedä, että Lippanilla on kesäihottumaa ei sitä muuten huomaa. Lippan on hyvässä hoidossa ja tästä johtuen ihottuma on hyvässä hallinnassa.

Kesälomat on pidetty. Lippanin luona olen kesäaikaan käynyt ainakin kerran viikossa, yrittänyt toki useamminkin. Näin syksyä odotellessa pääsenkin taas hiukan useamminkin ja onneksi Lippania käy ratsastamassa pari tuttavaakin -  suuret kiitokset heille.

Lippanin kanssa olemme jo viettäneet yhdessä ensimmäiset kahdeksan kuukautta. Tähän aikaan on sisältynyt tutustumista ja toistemme tavoille opettelua. Hienosti olemme edistyneet ja olenkin huomannut, että olen kuitenkin jo odotettu kävijä Lippanin luona - vähäisimpänä syynä eivät varmaankaan ole maukkaat omenat, joita olen Lippanille vienyt. Vaikka tapaamiväli jääkin välillä viikon pituiseksi, on mukava huomata, että Lippan ei ole unohtanut, johtuneeko edelleenkin niistä omenoista ja porkkanoista. Tosin enhän niitä aina vie, taukojakin välillä on pidettävä, jottei ihan pullamössöheppa Lippanista tule.

Ratsastuksen suhteen olemme myös edistyneet, laukkaan lähdemme mielellämme. Itse pidän tästä eniten, siinä on vauhdin tuntua ja vähitellen olen oppinut hallitsemaan tasapainoni paremmin kuin aikaisemmin. Sen huomaa myös Lippanista, mikä lähtee laukkaan pienestä avusta. Tosin heinäkuussa sitten tipahdinkin ensimmäisen kerran Lippanin selästä, en tiedä oliko syynä Lippanin jäykkyys laukatessa vai kuluneet kengät. Näiden johdosta Lippan kompuroi tarhasta haettaessa, mitä ei enää tapahtunutkaan kengityksen jälkeen. Putoaminen tapahtuikin kentällä, missä onnekseni on pehmeätä. Laukkasimme Lippanin kanssa hyvää vauhtia - tosin itse en halua Lippanin kiihdyttävän laukkaa aivan liian nopeaksi - ja kentällä se haluaa oikaista kaarteessa, jolloin se kaatui etujaloilleen ja minä vauhdilla kaulan yli maahan. Säikähdin toki ja hieman täräys sattui, mutta suuremmilta haaverelta vältyimme. Tapauksen jälkeen menin takaisin Lippanin selkään, mutta selvästi varoin laukkaa, jotenkin sitä odotti, että se kaatuu taas. Kuitenkin seuraavilla kerroilla laukkasimme entiseen malliin ja kaikki meni loistavasti.

Lippanin luona käy nykyisin lisäkseni kaksi muutakin ratsastajaa ja se tekee hyvää Lippanille. Näin saadaan taas kuntoa kasvatettua ja tarkoitus olisikin syyskuussa saada tallille kouluttaja. Näin saisin myös itsekin ohjausta ja korjattua mahdolliset virheet ratsastuksessa sekä hyviä neuvoja yhteityön parantamiseksi Lippanin kanssa.

Milloin tallille?

Tallilla aika kuluu siivillä ja tuolloin on mahdollista irrottautua työpäivän / -viikon kiireistä. Milloin siis tallille, se riippuu työajoista ja siitä, millä kokoonpanolla tallille mennään. Lapset ovat vähitellen näin kevään / kesän kynnyksellä mieluiten kavereiden kanssa, mikä tosiaan omalta kannaltani on se mieluisa vaihtoehto. Jää ratsastusvuorien jakaminen sekä keskinäisten riitojen selvittely pois.

Yritän päästä tallille vähintään 3 x viikossa, mieluimmin useammin, mutta välillä kerrat jäävät tuohon kolmeen. Välillä käymme maastoilemassa, kuten lauantainakin. Maastoretki meni oikein hyvin, edellisestä kerrasta olikin pitkä aika, sillä tuolloin Lippan tuntui koettelevan enemmän kuin tarpeeksi ja sen päättäiväisyys sekä itsepintaisuus vei ns. voiton, mikä ei tosin ole suotavaa, mutta tuolloin ajattelin, että turvallisuuden kannalta on parempi kääntää turpa kohti tallia.

Sää oli tuolloin viileä, mutta muuten ihan ratsastuskelpoinen. Lippan ei vain tuntunut olevan erityisen innoissaan maastolenkistä, mistä se pitää enemmän kuin kentällä menemisestä. Tuolloin vastaantulevan auton kohdalla Lippan pysähtyi ja yrityksistä sekä pyynnöistäni huolimatta se ei lähtenyt liikkeelle. Raipallakin yritin, mutta jääräpää se oli. Tilanne oli epämiellyttävä ja auto hidasti vauhtiaan. Lippankin alkoi sivusuunnassa siirtyä tielle, mikä sai ennestään tilanteen kannaltani jännittäväksi. Etäisyys autoon oli ikävän pieni, sillä ajattelin Lippanin tekevän jotain odottamatonta ja tiukensin ohjia. Onneksi selvisin säikähdyksellä. Selvästikin Lippan koetteli ja jatkoimme matkaamme, kunnes seuraavan peltoaukean kohdalla Lippan vei jo vasemmalle ja kieltäytyi jatkamasta matkaa. Kääntämisyrityksistä huolimatta se alkoi peruttaa, raippaa se ei totellut vaan riuhtoi päätään. Päätin, että parempi on mennä tallille takaisin ja tällöin Lippan sai vauhtia, minun oli pidettävä ohjia tiukalla, jotta sain sen pysymään hallinnassa. Tallille päästyämme, menin Lippanin kanssa kentälle. En halunnut kuitenkaan jättää ratsastusta väliin, sillä halusin osoittaa Lippanille, ettei se suinkaan ihan niin helpolla pääse.

Tämän johdosta ratsastelin kentällä, jotta saisin taas Lippaniin yhteisymmärrystä siitä, miten mennään. En halunnut tehdä maastolenkkejä, jotta vastaava tilanne ei toistuisi ja näin hevonen pääsisi oikuttelemaan toistamiseen. Vihdoinkin lauantaina päätin lähteä maastoon ja retki menikin oikein mielyttävästi. Huomasin, että Lippan hieman yritti kokeilla, mutta olin valpas ja matka onnistui kaikin puolin mukavasti. Joten tämänkertainen maastolenkki oli onnistunut ja siitä ei jäänyt minulle eikä Lippanille ikävää muistoa. 

Uutena omistajana uuden hevosen kanssa on yllättäviä tilanteita, joihin ei aina osaa varautua. Toki kokemuksesta ja taidosta olisi etua ja pitkän tauon jälkeen sitä on ikäänkuin aloittelija hevosen kanssa. Toisaalta on hienoa nähdä, miten pikkuhiljaa alkaa oppimaan tuntemaan hevosta ja sen käyttäytymistä. Näin ollen osaa varautua jo Lippanin kokeiluihin etukäteen.