Toisella tunnilla menin Lippanin kanssa ja olin oikein tyytyväinen omaan suoritukseeni. Lippanhan tekee kyllä jos ratsastaja osaa pyytää ja jos ratsastaja ei ole valveilla tai vaadi, niin Lippan osaa kyllä laistaa ja mennä vähemmällä jos mahdollisuus siihen on.

Olemme menneet Lippanin kanssa perusharjoituksia, pysähdyksiä, voltteja, temponvaihtoa, käynnistä tölttiin jne. Olemme edistyneet tai minä olen edistynyt antamissani avuissa niin, että Lippan niitä myös noudattaa. Lippanille vaihdettiin kuolaimet hieman lyhyempiin ja kapeampiin sekä suitsia kiristettiin huomattavasti, mistä on ollut apua.

Näin siis Lippanin kanssa. :=)

Maanantaisin käyn siis heti aamusta ja meninkin tallille. Lippan oli jo viety tarhaan ja mietinkin, miten harmissaan se on kun se heti haetaan takaisin. Ihan mielellään se tulikin luokseni ja oli selvästikin tyytyväinen nähdessään minut. Valmistelin Lippanin ratsastusta varten ja puhdistin sen ensin ja rasvasin hyvin, etenkin vatsan alaosa nisän uurteista on syytä puhdistaa hyvin. Lippan kutiaa sieltä ja huomaan, että sitä helpottaa pesu ja rasvaaminen.

Kentällä menimme tämänkin päivän, siellä oli puomit maassa valmiina sekä pylväitä, jolloin voimme tehdä pujottelua sekä kaksi tynnyriä, joiden ympäri pääsee kahdeksikkoa. Lippan meni oikein hyvin, mutta ravissa se on jäykempi. Tosin tuo pujottelu tekee Lippanille hyvää, sillä saadaan hieman joustavuutta kumpaisellekin puolelle ja jäykkyyttä vähennettyä. Ravasimme muutaman kierroksen pysähtymättä kumpaankiin suuntaan. Lippan menikin oikein hyvin eikä se paljon hionnut, vaikka näin ounastelinkin. Loppukäynnit ja Lippan oli tyytyväinen päästessään jo ratsastuksesta pois. Kaiken kaikkiaan olin oikein tyytyväinen meidän yhteiseen ratsastukseen. Yritän seuraavankin kerran laittaa Lippanille hieman virikkeitä tylsän kenttäratsastuksen sijaan, näin meillä molemmilla on mielenkiintoista puuhaa ja Lippankin on kuuliainen käskyille.

Aluksi olin Lippanin kanssa hieman peloissani ja tämänhän hevonen aistii. Pikkuhiljaa oppiessani tuntemaan Lippania paremmin, osaan jo hallita sitä selvästikin paremmin ja näen, että se kuuntelee ja tottelee minua - poikkeuksena heinätupsu, joka saa sen unohtamaan kieltoni. Kuitenkin se on paheista pienin ja sallinkin sen välillä nyhtää oman herkkupalansa, poikkeuksena tarhasta hakemiset, jolloin sen on saatava selkeä lupa erikseen, mikäli sillä on oikeus rouskuttaa muutama rehevä heinätupsu. Mikäli näitä rajoja ei ole, Lippan osaa kyllä viedä taluttajan narun päässä sinne, minne se tahtoo. Tämäkin on koettu, mutta pikkuhiljaa olen napakasti sitä kieltänyt. Mielenkiintoista, miten tämänkinkokoinen eläin noudattaa annettuja kieltoja.

Mitä onkaan hevosen ja ihmisen välinen kumppanuus. Minusta se on syvää tunnetta, joka on erilaista kuitenkin kuin ihmisten välinen ystävyys tai muiden lemmikkien. Tunteeseen liittyy paljon luottamuksen kautta tullutta arvostusta omaa hevostaan kohtaan ja samalla kiitosta siitä, että olemme päässeet yhdessä tuntemaan toisemme niin hyvin, että luottamuksen kautta haluamme tehdä parhaamme toistemme kanssa. Tämän huomaa myös ratsastutuokioissa, varsinkin nykyään. Aiemmin kun Lippan halusi kokeilla kuka se viekään, mutta tätä nykyä se menee niin nätisti ikäänkuin vain halutakseen tehdä ratsastajan mielen mukaan ja tuottaa mielihyvää sekä onnistumisen tunnetta puolin ja toisin.

Jos toistemme näkemisen välillä on kulunut viikko, on jälleennäkeminen ihastuttavaa ja on mukavaa vain päästä rapsuttelemaan korvan takaa ja antaa oman hevosen tuntea, kuinka tärkeä se onkaan ja miten lämpimiä tunteita sitä kohtaan tunnen. Lippan on hyvin poikkeuksellinen hevonen, siinä on lempeyttä ja hyvää tahtoa, mutta sisällä asuu iso jääräpää, joka välillä tulee esille.

Niina ratsastamassa Lippanilla.

Lippanille kävin hakemassa tänä aamuna uuden ihottumaloimen sekä pääsuojan. Aiempi kun alkaa olemaan korjauskunnossa, on nykyinen selkeästi laadultaan kestävämpi. Nyt sitten on kaksi ihottumaloimea, josta toinen saa olla varaloimena ja vaihtoloimena tarvittaessa. Kyllähän vain hintaa tulee yhdenkin hevosen tarvikkeisiin. Lippanin ihottuma on hyvin hallinnassa ja jos ei tiedä, että Lippanilla on kesäihottumaa ei sitä muuten huomaa. Lippan on hyvässä hoidossa ja tästä johtuen ihottuma on hyvässä hallinnassa.

Lippanin kanssa olemme jo viettäneet yhdessä ensimmäiset kahdeksan kuukautta. Tähän aikaan on sisältynyt tutustumista ja toistemme tavoille opettelua. Hienosti olemme edistyneet ja olenkin huomannut, että olen kuitenkin jo odotettu kävijä Lippanin luona - vähäisimpänä syynä eivät varmaankaan ole maukkaat omenat, joita olen Lippanille vienyt. Vaikka tapaamiväli jääkin välillä viikon pituiseksi, on mukava huomata, että Lippan ei ole unohtanut, johtuneeko edelleenkin niistä omenoista ja porkkanoista. Tosin enhän niitä aina vie, taukojakin välillä on pidettävä, jottei ihan pullamössöheppa Lippanista tule.

Ratsastuksen suhteen olemme myös edistyneet, laukkaan lähdemme mielellämme. Itse pidän tästä eniten, siinä on vauhdin tuntua ja vähitellen olen oppinut hallitsemaan tasapainoni paremmin kuin aikaisemmin. Sen huomaa myös Lippanista, mikä lähtee laukkaan pienestä avusta. Tosin heinäkuussa sitten tipahdinkin ensimmäisen kerran Lippanin selästä, en tiedä oliko syynä Lippanin jäykkyys laukatessa vai kuluneet kengät. Näiden johdosta Lippan kompuroi tarhasta haettaessa, mitä ei enää tapahtunutkaan kengityksen jälkeen. Putoaminen tapahtuikin kentällä, missä onnekseni on pehmeätä. Laukkasimme Lippanin kanssa hyvää vauhtia - tosin itse en halua Lippanin kiihdyttävän laukkaa aivan liian nopeaksi - ja kentällä se haluaa oikaista kaarteessa, jolloin se kaatui etujaloilleen ja minä vauhdilla kaulan yli maahan. Säikähdin toki ja hieman täräys sattui, mutta suuremmilta haaverelta vältyimme. Tapauksen jälkeen menin takaisin Lippanin selkään, mutta selvästi varoin laukkaa, jotenkin sitä odotti, että se kaatuu taas. Kuitenkin seuraavilla kerroilla laukkasimme entiseen malliin ja kaikki meni loistavasti.

Lippanin luona käy nykyisin lisäkseni kaksi muutakin ratsastajaa ja se tekee hyvää Lippanille. Näin saadaan taas kuntoa kasvatettua ja tarkoitus olisikin syyskuussa saada tallille kouluttaja. Näin saisin myös itsekin ohjausta ja korjattua mahdolliset virheet ratsastuksessa sekä hyviä neuvoja yhteityön parantamiseksi Lippanin kanssa.

Milloin tallille?

Tallilla aika kuluu siivillä ja tuolloin on mahdollista irrottautua työpäivän / -viikon kiireistä. Milloin siis tallille, se riippuu työajoista ja siitä, millä kokoonpanolla tallille mennään. Lapset ovat vähitellen näin kevään / kesän kynnyksellä mieluiten kavereiden kanssa, mikä tosiaan omalta kannaltani on se mieluisa vaihtoehto. Jää ratsastusvuorien jakaminen sekä keskinäisten riitojen selvittely pois.

Yritän päästä tallille vähintään 3 x viikossa, mieluimmin useammin, mutta välillä kerrat jäävät tuohon kolmeen. Välillä käymme maastoilemassa, kuten lauantainakin. Maastoretki meni oikein hyvin, edellisestä kerrasta olikin pitkä aika, sillä tuolloin Lippan tuntui koettelevan enemmän kuin tarpeeksi ja sen päättäiväisyys sekä itsepintaisuus vei ns. voiton, mikä ei tosin ole suotavaa, mutta tuolloin ajattelin, että turvallisuuden kannalta on parempi kääntää turpa kohti tallia.

Sää oli tuolloin viileä, mutta muuten ihan ratsastuskelpoinen. Lippan ei vain tuntunut olevan erityisen innoissaan maastolenkistä, mistä se pitää enemmän kuin kentällä menemisestä. Tuolloin vastaantulevan auton kohdalla Lippan pysähtyi ja yrityksistä sekä pyynnöistäni huolimatta se ei lähtenyt liikkeelle. Raipallakin yritin, mutta jääräpää se oli. Tilanne oli epämiellyttävä ja auto hidasti vauhtiaan. Lippankin alkoi sivusuunnassa siirtyä tielle, mikä sai ennestään tilanteen kannaltani jännittäväksi. Etäisyys autoon oli ikävän pieni, sillä ajattelin Lippanin tekevän jotain odottamatonta ja tiukensin ohjia. Onneksi selvisin säikähdyksellä. Selvästikin Lippan koetteli ja jatkoimme matkaamme, kunnes seuraavan peltoaukean kohdalla Lippan vei jo vasemmalle ja kieltäytyi jatkamasta matkaa. Kääntämisyrityksistä huolimatta se alkoi peruttaa, raippaa se ei totellut vaan riuhtoi päätään. Päätin, että parempi on mennä tallille takaisin ja tällöin Lippan sai vauhtia, minun oli pidettävä ohjia tiukalla, jotta sain sen pysymään hallinnassa. Tallille päästyämme, menin Lippanin kanssa kentälle. En halunnut kuitenkaan jättää ratsastusta väliin, sillä halusin osoittaa Lippanille, ettei se suinkaan ihan niin helpolla pääse.

Tämän johdosta ratsastelin kentällä, jotta saisin taas Lippaniin yhteisymmärrystä siitä, miten mennään. En halunnut tehdä maastolenkkejä, jotta vastaava tilanne ei toistuisi ja näin hevonen pääsisi oikuttelemaan toistamiseen. Vihdoinkin lauantaina päätin lähteä maastoon ja retki menikin oikein mielyttävästi. Huomasin, että Lippan hieman yritti kokeilla, mutta olin valpas ja matka onnistui kaikin puolin mukavasti. Joten tämänkertainen maastolenkki oli onnistunut ja siitä ei jäänyt minulle eikä Lippanille ikävää muistoa. 

Uutena omistajana uuden hevosen kanssa on yllättäviä tilanteita, joihin ei aina osaa varautua. Toki kokemuksesta ja taidosta olisi etua ja pitkän tauon jälkeen sitä on ikäänkuin aloittelija hevosen kanssa. Toisaalta on hienoa nähdä, miten pikkuhiljaa alkaa oppimaan tuntemaan hevosta ja sen käyttäytymistä. Näin ollen osaa varautua jo Lippanin kokeiluihin etukäteen. 

Kun omistat hevosen, olet siis rikas -> porvari. Tätä mieltä olivat mieheni tuttavat. Laskutoimitusten jälkeen olen tullut siihen tulokseen, kun omistat hevosen -> olet rahaton. Tai no, ainakin omat tulot menevät suurimmaksi osaksi hevosharrastuksen ylläpitoon. Lippan on täyshoidossa ja hinta on yleiseen hintatasoon nähden edullinen.

Lippanin laidunkaverit

Lippanilla on laidunkavereina sen oma lapsi Katla, Saaga (issikka) ja Sylvi, jonka rodusta ei ole tietoa eikä myös isästä.

Katla

Sylvi

Hevosharrastus vie mukanaan

Kun hankimme Lippanin, olimme käyneet katsomassa muutamia ehdokkaita tätä ennen ja saaneet useampia tarjouksia erilaisista vaihtoehdoista. Halusimme hevosen, joka olisi lasten kannalta mukava hoidettava ja ratsastuksen suhteen emme olleet kovin vaativia. Eli ei mitään koululuokkia. Toisaalta hevonen, jota täytyy vauhdittaa liikkeelle päästäkseen, aiheuttaa toki turhautumista ja sitä Lippanin kanssa on ollut. Tosin tätänykyä mennään jo ihan mukavasti, vaikkakin huomaan, että välillä se on kovin haluton ja laiska menemään - no ainakaan ei tipu selästä. :=)

Alussa olimme innoissamme ratsastuksesta ja sehän oli yleensä se tavoite, miksi tallille menimme. Näinä päivinä on taas ihan mukava mennä vain Lippania hoitamaan ja pidän liinassa juoksutuksesta, missä Lippan saa riittävästi reipasta liikutusta. Tutustuminen Lippanin kanssa on ollut mielenkiintoista, on täytynyt oppia "hevosen tavoille", tuntea sen mielenliikkeet ja yrittää nähdä, mitä se aikoo ennenkuin se pääsee riimussa ollessaan viemään heinäkasalle tai ruohoryppäille. Ajoitus on tässä suhteessa se oikea tapa toimia. Toki se on jo oppinut, että laitumelta kentälle se ei saa viedä syömään heinää, mutta ainahan on välillä hyvä yllättää uusi omistaja ja nähdä, miten tämä reagoi.

Lippan ihottumaloimi yllään.

Kuitenkin Lippan on kaiken kaikkiaan hyvin säyseä issikka, harjaamiset, loimitukset ja kavion puhdistukset käyvät vaivattomasti. Se ei kokeile hoitajiaan vaan on rauhallinen. Ihottumaloimen pukeminen on helppoa, toki se on tottunut siihen, että se laitetaan, joten osaa odottaa, mitä tapahtuu eikä säikähdä näitä tilanteita.

Lippan

Lipurta Fra Hreppholum, kotoisammin Lippan on 18-vuotias islanninhevostamma. Väritykseltään Lippan on punaruunikko ja luonteeltaan rauhallinen ja helppo hoidettava. Lippanin hankimme helmikuun alussa.

Kuka vie

Lippan on hoidettaessa varsin helppohoitoinen tamma, joka suhtautuu lapsiin ja hoitotoimenpiteisiin uteliaan rauhallisesti. Ratsastus onkin ollut sitten vähän jo toinen juttu. Eihän Lippan vaikea ratsastettava ole, eriasia onkin saada Lippan liikkeelle, ainakin alkupäivinä. Lippan osoittautui varsin haluttomaksi ratsastettavaksi kentällä, mutta pikkuhiljaa olemme päässeet Lippanin kanssa yhteisymmärykseen kuka vie. Lippan kun oli alussa sitä mieltä, että se vie jos vain huvittaa. Käyntiin sen sai, mutta alkupäivinä sekin vaati innostamista. Kun päästiin jo siihen vaiheeseen, että käynti sujui mukavasti, raviin lähtö olikin työn takana. Ja jos halusit raviin - tämä päti maastolenkillä - oli Lippanille mieluista lähteä tekemään mutkia viedäkseen ratsastajan huomion pääasiasta eli raviinlähdöstä. Tähänkin meni aikaa, kun opimme Lippanin kanssa sen, että raviinkehotusta on noudatettava - sekin viiveellä.

Ei mikä tahanssa issikka

Lippan on kuitenkin mukava issikka ja tätä nykyä olemme jo melko lailla edistyneet ratsastuksen alkeissa. Raviin lähdetään ihan mukavasti - kentälläkin. Toki päivät eivät aina ole samanlaisia. Ja liinassa juoksutus on välillä molemmille mieluista ja tämän jälkeen on mukava muutama kierros mennä ilman satulaa. Parasta toki olisi Lippanin näkökulmasta miellyttävä heinäkasa, jota mieluusti saisi rouskutella. Onneksi emme kuitenkaan vaivaa Lippania joka päivä vaan se saa viettää hevosmaisia päiviä ilman ratsastuksen velvoitetta. Tutustumisemme on vielä alkuvaiheessa ja omakin taito kehittymässä pikkuhiljaa Lippanin myötä. Hevosharrastus kun on omalta kohdalta ollut reilun parinkymmenen vuoden tauolla.

Ruoho on aidan toisella puolella vihreämpää

Lippan saa laiduntaa isossa tarhassa, mikä on todella hyvä. Sillä on tilaa liikkua ja omat laidunkaverit ovat seurana. Lippan on laumansa ehdoton pomo ja sitä se pyrkii myös noudattamaan kanssamme. Pikkuhiljaa olen opetellut Lippanin kanssa kuka määrää, vaikkakin välillä tulee uusia yllätyksiä vastaan. Kuten se, että ruoho on laitumen ulkopuolella vihreämpää. Hakiessani Lippanin pois laitumelta kentälle, on ensitöikseen saatava Lippan riimuun ja vietävä aitauksesta pois. Lippan pelkää sähköaitaa ja mikäli tuulee kovin, huomaan kuinka pelokas Lippan on pelätessään sähköaidan naksumista. Välillä on syytä pysähtyä rauhoittumaan ja minun on tietenkin motivoitava Lippania kohti suurta uhkaa; pelottavaa nauhaporttia.

Kun vihdoinkin olemme päässeet tuon portin läpi Lippanin pelonsekaisen hengityksen tasaantuessa, on aika suunnata kentälle. Kun olemme päässeet Lippanin kanssa edistymään siinä, ettei se saa viedä heinäkasalle, huomaan kuinka vajaa 450 kiloinen issikka vetää minua vihreille ruohotupsuille sellaisella vauhdilla, että minulla on riimun päässä kiltisti vain seurattava ja tätä voimaansa tehostaakseen se kääntää takaosaansa niin, että minun on vain pysyttävä mukana. Ja millä vauhdilla se tyttö pistää poskeensa vihreätä ruohoa, on pidettävä kiirettä, eihän sitä tiedä, miten pitkään sitä saa nauttia. Voi vain kuvitella, miten ahmivan issikan saa vihreästä "heinätaivaasta". On vain hyvin koomista ja naurettavaa nähdä, miten omaa määräysvaltaani  tehostaakseni, pompin kahdella jalalla ja komennan -> mitään reagointia ei näy. Lippan vain vetää hieman vihreämmille ruohotupsuille. Ei auta kuin repiä muutama voikukan lehti ja sillä houkutella Lippania kohti kentällä odottavaa rasitusta. Närkästyneenä se nostaa päätään ja tilaisuutta hyväksi käyttäen saan sen vihdoinkin haluamaani suuntaan.

Kuntokuuri

Lippanilla on kaksi lasta, joista kumpainenkin asuu tallilla. Toinen on Katla, joka kuuluu samaan laumaan. Toinen on Benjamin (?), joka asuu toisen orin seurana. Olen tullut siihen tulokseen, ettei minusta ainakaan olisi orihevosten omistajaksi, sen verran vauhdikasta on kahden orin elo. Välillä niiden meno on sangen riehakasta, mikä kuuluu hevosten normaaliin kanssakäymiseen. Lippan on saanut viettää varsin rauhallista laidunelämää ja sen kanssa ei ole paljon ratsastettu. Tästä johtuen sen kunto ei ole ollut kovin hyvä, mutta tämän kolmen kuukauden aikana olemme pyrkineet nostamaan Lippanin kuntoa ratsastamalla tai juoksuttamalla.

Kentällä Lippan ei kovin herkästi lähde reippaampaan menoon, mutta alkuaikoihin verrattuna selvää edistymistä on tullut. Ja toki neiti on hoikistunut, mutta siro se ei nykyään ole.